Vallaton Valopää

 

Olen ollut nyt reilut viisitoista vuotta ihan kelpo kansalainen. Tämä ajanjakso alkoi sinä päivänä, kun täytin 25 vuotta. Sitä edelsi useamman vuoden ongelmanuoren taival – olin nimittäin alle 25-vuotias peruskouluttamaton. Ongelma tosin mahtoi olla lähinnä tilastollinen, sillä olin kiitettävin arvosanoin päätellystä lukiosta saakka koko ajan töissä, ja sen myötä myös koko ajan oppimassa uutta. Ennen tuota 25 ikävuotta olinkin ehtinyt, ihan rahaa vastaan, tehdä sopimuspalomiehen töitä, raksahommia, ilmanvaihtokanavien puhdistusta, teollisuustyötä ovitehtaalla, lähetti- ja huoltohommia, improvisaatioteatteria, nuorisotyötä, kiinteistönhoitoa, apuvälinemekaniikkaa, teknistä tukipalvelua Saksan, Ruotsin & Suomen välillä ja niin edelleen - musiikista, partiosta ja lukuisista muista harrastuksista puhumattakaan. Sanoisinkin, että toisaalta juuri tuo loputon palo oppia ja tehdä uutta esti minua asettumasta mihinkään tiettyyn opinahjoon.

 

Samaiset reilut viisitoista vuotta olen tätä kirjoittaessa ollut yrittäjänä. Ensin toiminimellä kaksitoista, ja sen jälkeen tähän mennessä nelisen vuotta osakeyhtiöpohjalta. Itse asiassa niitä osakeyhtiöitä on nyt jo kaksi, ja parhaillaan on käynnissä yhden vientiin tähtäävän start up -yrityksen perustaminen sekä osakkuusneuvottelut toisen alkuvaiheessa olevan yrityksen kanssa, jolle kehitän teknologiaa. Näistä tulevista kuvioista kirjoittelen varmasti lisää myöhemmin, mutta nähtävissä on, että kehittämisen ja uuden tekemisen nälkä ei ole hellittänyt. Helposti voisi siis saada sen kuvan, että olen koko aikuisikäni elänyt vaan yrittämiselle, mutta sekään ei ole totta.

 

Elämään on mahtunut paljon muutakin. Perheen olin aina halunnut ja sellaisen myös sain. Lapsia toivoin, sain niitäkin. Sen sijaan en tilannut vaikeaa koliikkia kahdelle vanhimmista, enkä liiemmin unihäiriötä parille nuoremmalle. Vielä vähemmän tilasin viiden vuoden valvottuja öitä tai vaimon sairastumista. No, omakotitalo verstaineen me päätettiin kyllä ihan itse rakentaa siinä kakkosen ja nelosen välissä, kun sisuunnutiin siitä, että myyjä perui talokaupan jo sovitun muuttomme jälkeen. Mutta se on taas ihan toisen tarinan aihe, joten ei siitä sen enempää.

 

Tenavista vanhin muutti syksyllä jo omilleen opiskelemaan, ja nuorinkin täyttää kymmenen, joten lasten puolesta saa jo taas nukuttua. Ja niin oma kuin vaimorakkaankin unenpuutteen murskaama pää alkaa nykyisellään voida paljon paremmin, joten monessa mielessä juuri nyt on oikein hyvä elää ja yrittää. Aika hyvin kuitenkin näistä lähtökohdista ymmärrän, mitä se kuuluisa perheen ja työn yhteensovittaminen tai ruuhkavuodet tarkoittaa. Aina ei kuitenkaan tarvitse olla virtaa ja mielenkiintoa rakentaa uutta Nokiaa, vaan vähempikin kunnianhimo riittää.

 

Minusta on mahtavaa, että meillä Suomessa ja ihan täällä Pohjois-Karjalassakin on mainiot yritysten tukipalvelut. Hieman olen kuitenkin törmännyt sellaiseen ilmiöön, että pienet ja sitkeät itsensätyöllistäjät tahtovat jäädä palveluissa kasvuyritysten ja suurten visioiden jalkoihin. Toki vientiyritysten merkitys kansantaloudellemme on kiistämätön, mutta valtava on sekin selkäranka, minkä juuri nämä mikroyritykset maallemme muodostavat. Ja vaikka kerroinkin, että olen ottamassa itse ensikosketuksia start up -maailmaan, niin siitä huolimatta sydämeni sykkii edelleen enemmän pienten yrittäjien puoleen. Toivonkin, että Kirkasteen palveluiden myötä pystyn jakamaan kanssayrittäjilleni jotain siitä hyvästä, mitä matkan varrelta on mukaan siunaantunut.

 

Itselleni Kirkaste on samalla polku kohti omaa unelmatyötä. Olkoonkin niin, että avioliittoni on saanut kestää jo 20 vuotta, mutta olen huomannut, että työelämässä vahvuusalueeni liikkuu jossain siitossonnin ja kiihdytysauton välimaastossa – sopivalla hetkellä saan tapahtumaan paljon ja äkkiä, mutta rekkaveturiksi minusta ei ole. On lukuisia ihmisiä, jotka ovat minua lahjakkaampia ylläpitävässä toiminnassa. Niinpä nopeat interventiot jonkin uuden synnyttämiseksi ovat niitä tilanteita, joissa koen olevani parhaimmillani. Toisaalta ominainen pelipaikka minulle on myös tulkkina teknologian ja sitä käyttävän ihmisen välissä. Juuri näitä avuja koen saavani Kirkasteessa toteuttaa.

 

Sain muuten nelisen vuotta sitten miltei hyvitettyä nuo nuoruuteni rikokset. Kävin nimittäin töiden ohessa Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon. Minulla on ollut lisäksi sikäli kiva tilanne, että on ollut oma hiekkalaatikko, missä harjoitella asioita käytännössä ennen kuin suuremmalti tarjoan palveluitani muille. Niinpä toisen yritykseni Invantor Oy:n sisälle on tullut rakenneltua parin viime vuoden aikana ensin Taikalattia.fi ja hiljattain Aistikanava.fi uusien tuotteiden ja markkinoiden haltuunottamiseksi. No keskenhän se kaikki työ aina on, eikä suutarin jaloissa ole kunnon kenkiä, mutta hauskaa ja opettavaista se on ollut! Niin, ja loppujen lopuksi ei tuo tutkinto ole tainnut kauheasti mitään muuttaa. Ainakaan minua taas alle 25-vuotiaaksi. Vaan onneksi on hyvä olla juuri tämän ikäinen. Onneksi on hyvä olla rehellisesti oma itsensä. Vaikka sitten Vallaton Valopää.

Esko, Innovoimauttaja, Tuotekehittäjä, Vallaton Valopää