Ammattihaaveilija

Juoksija.
Konserttinokkahuilisti.
Lentoemäntä.
Näyttelijä.

Tällaisista ammateista muistan haaveilleeni lapsuudessani. Haaveet ammattiurheilusta ja matkailutyöstä
karisivat koululiikuntatunneille ja terveydenhoitajan pituuskäyrille, mutta näyttelijäntyön haave säilyi
aika pitkälle nuoruuteen saakka. Nokkahuilun soittelu laajeni muunkin muusiikki-touhun pariin, eikä siitä
toki ole ollut haittaa silloin eikä nyt myöhemminkään näyttämötaidetta harrastaessa.
En kuvaisi itseäni erityisen sosiaaliseksi ihmiseksi, mutta siitä huolimatta päädyin sosiaalialalle. Miksi
ihmeessä? Minulle on ollut lapsesta saakka luontevaa tarkkailla ihmisten välistä toimintaa, ihmetellä
erilaisia ilmiöitä joukoissa. Olen tuntenut välillä erilaisuutta ja ulkopuolisuutta, ja kohta taas vahvaa
liittymistä ja yhteenkuuluvuutta. Mitä tämä kaikki oikein on?, lienee kysymys, joka vei minut
sosiaalipedagogiikan, nuorisotyön ja sosiaalipsykologian opintojen äärelle Kuopion ja Tampereen
yliopistoihin vuosina 1998-2004.

___

Olen kiinnostunut ihmisen sisäisistä prosesseista, mutta myös näiden prosessien vaikutuksista ihmisten
välisiin suhteisiin. Me emme ole täällä yksin. Elämämme rakentuu erilaisista ihmissuhteista, ajattelumme
kasvaa ja kehittyy jatkuvasti erilaisten sosiaalisten suhteiden varassa. Miten sukkuloimme maailmassa,
jossa jatkuvasti monenlaiset ihmisyyden osa-alueet törmäilevät ja/tai sulautuvat toisiinsa? Tämä jatkuva
liike tuottaa erilaisia ilmiöitä niin arkeen kuin juhlaan, työhön ja vapaa-aikaan.
Ihmisyyden kohtaaminen ja sen mukanaantuomat ihmetykset ovat olleet siis työelämänikin keskiössä. Ja
ammattihaaveita on riittänyt aikuisiälläkin! Yksi suurimmista ammattihaaveistani toteutui, kun
työskentelin esi- ja perusopetuksen koulukuraattorina 2012-2019. Kertakaikkisen kiinnostavaa,
monialaista ja kasvattavaa työtä. Toki muitakin haaveita ja töitä on matkan varrella ollut, ja olen ollut
onnekas saadessani toteuttaa niistä aika monta. Haaveeni ovat vieneet minua kasvamaan ja kehittymään
myös muiden kuin sosiaalitieteiden opintojen pariin: Käsityön ja taiteen ohjaamisen erikoistumisopinnot
(2011), Voimauttavan valokuvan perusteet (2018) ja meneillään oleva Voimavarekeskeinen
työnohjaajakoulutus.

___

Taannoisesta kuraattori-unelmatyöstä huolimatta jouduin opettelemaan, mitä ammatista haaveileminen
on silloin, kun ei haluaisi haaveilla muusta kuin siitä mitä on. Kun on pakko.
Krooninen migreeni. Krooninen kipu. Uupumus. Masennus.
Nuo seuralaiset, joita en ole itse matkalleni valinnut, ovat kampittaneet työarkeani ja perhe-elämääni,
kaikkia elämän osa-alueita miltei koko elämäni ajan. Näiden seuralaisten matkassa olen joutunut myös
sen keskustelun eteen, jossa lääkäri arvioi suuresti rakastamani työn koulukuraattorina vaikeuttavan
kroonista kipu-oireiluani liiaksi. Useista työnmuokkauksista huolimatta aika koulun sosiaalityössä oli ohi,
ja surutyö sekä samalla uuden ammatin etsintä alkoi.
Mistä siis haaveilla tilanteessa, jossa työkykyä on jäljellä vain rajallisesti, toisinaan ei ollenkaan? Ei
oikein mistään. Elämässä toki kuuluukin rämpiä ja eksyä aina välillä; umpikujassa piilee mahdollisuus
valita jotakin uutta vanhan ja toimimattoman tilalle. Minun umpikujassani rinnalle astuivat myös
toisenlaiset ”ammattihaaveilijat”; työnohjaajat ja muut eri alojen ammattilaiset, jotka osasivat näyttää
valoa sinne minne en itse osannut katsoa, mitä en tiennyt tai osannut edes kuvitella. Umpikuja
mahdollistaa uusien näkökulmien tutkailemisen ja väkeävän tiedostamisen, joita ilman muutos on
mahdotonta. Vähitellen oma haaveenikin kirkastui, ja tässä sitä ollaan: Kirkasteessa.

Tämänhetkisessä ammattihaaveessani on vahvat terveydelliset reunaehdot: Joustavassa työympäristössä
on kaltaiseni moni-kroonikonkin helpompi ylläpitää työkykyä menestyksekkäästi. Ja miten hienoa onkaan
voida paremmin ja tehdä erityisen kiinnostavaa työtä ihmisten parissa! Päivitäisen sinnittelyn tilalla on
elämänilo ja hallinnan tunne. Nykyisessä työhaaveessani on käyttöä sosiaali- ja kasvatusalan
osaamiselleni, käsityöläistaidoilleni sekä luovalle pirskahtelulleni. Tästä kaikesta ovat Kirkasteen
työnohjaus- ja tyhy-palvelut tehty!
Kurkista Kirkasteen työnohjauspalveluihin täältä ja tyhy-palveluihin täältä.

___

Työarjen solmukohtien ei silti tarvitse olla dramaattisia ja koko elämää mullistavia käännekohtia.
Olosuhteet voivat olla haasteellisia monin eri tavoin, mutta silti ei pidä unohtaa omaa kyvykkyyttämme
toimia pienin tai isomminkin askelin. Omannäköinen työelämä ja kestävä työhyvinvointi syntyy joka
päivä, omista ajatuksistamme, omista teoistamme. Vain itse vaikutamme omaan suhtautumiseemme
työssä eteen tuleviin ilmiöihin ja toisiin ihmisiin. Ilman umpikujaakin on syytä ottaa aikaa tärkeiden
asioiden pohtimiseen ja oman äänen kuulemiseen: Mitkä ovat minun arvoni työskentelyni taustalla? Mikä
minulle on tärkeää? Mitä minä haluan? Joskus on paikallaan katsella koko työyhteisön toimintatapoja
vähän tarkemmin yhdessä, jotta hyvinvoiva työarki ja työn ilo pysyvät kunnossa. Näitä ja muita
tärkeyksiä voi pohtia työnohjauksessa.
Työskentely perheyrityksessämme on uusi haara ihmisyyden ihmettelyn polullani. Kirkkain silmin
ja katse auki kuljen tämän ammattihaaveen poluilla. Toivottavasti kohtaamme!

Suvi, sosiaalipedagogi, työnohjaaja