Valheellinen vahvuus – Miten satuttavista sankaritarinoista pääsee eroon?

Kirjoitan tätä tekstiä parhaillani kamppaillen tämän kysymyksen äärellä. Olen hiukan kipeänä, mutta en niin kipeänä, ettenkö voisi kirjoitella muutamaa ajatusta ylös. Tässä vaan, kotona, pyjamassa, teekupin äärellä, pikkuisen niiskuttaen, pää vain hiukan raskaana ja kipeänä.

Vielä muutama vuosi sitten tällainen olo ei olisi ollut mikään este täysipainoiselle työpäivälle. Vähän buranaa sekä kurkkupastilleja itseä ajatelle, ja lisää käsienpesua toisia ajatellen. Koska ”Minä en ole koskaan sairaana”. Enkä juuri ollutkaan poissa työstä flunssan tai mahataudin takia. Sairastin harvoin kausipöpöjen aiheuttamia tauteja, koska minähän en ole koskaan sairaana. Tämä tarina jätti kuitenkin huomiotta sen, että pöpöt saattoivat iskeä viikonloppuisin ja loma-aikoihin. Tämä tarina jätti huomiotta myös sen, että menin töihin puolikuntoisena huomioimatta oireitani. Koska minä en ole koskaan sairaana.

Tosiasiassa olin perussairauteni takia todella paljon sairaana, välillä hyvin vakavasti, välillä myös pitkillä sairauslomilla. Mieleni ei voinut hyväksyä, että voisin sairastaa perussairauteni lisäksi vielä peruspöpöjenkin takia; ne tuntuivat perussairauteni rinnalla pikkujutuilta! En halunnut olla työnantajalle sellainen kuorma, jonka takia aina joudutaan miettimään ”järjestelyjä”. Jonka takia asiakassuhteet ja asiakkaiden prosessit kärsivät. Josta on liikaa vaivaa... Loin huomaamattani suojakseni valheellisen vahvuuden tarinan, jonka kanssa kamppailen edelleen.

En ole koskaan sairaana, koska:

• Olenko hyvä ja sitoutunut työntekijä, jos jään lepäämään?
- En.
• Tuotanko työkavereille harmia, jos jään lepäämään?
- Tuotan.
• Tuotanko asiakkaille harmia, jos jään lepäämään?
- Tuotan.
• Pystynkö tekemään tässä olossa jotain työhommia, edes jollain teholla?
- Pystyn, jotain, jollain.

Sinnikkään tiedostamisen ja harjoittelun avulla olen opetellut kysymään itseltäni näissä tilanteissa hieman toisenlaisia kysymyksiä, jotta voisin kertoa itselleni myös toisenlaista tarinaa. Nykyään kysyn:

Millainen työntekijä jää lepäämään, kun on kipeänä?

• Vastuullinen?
- Kyllä.
• Omaa työtään, asiakkaitaan ja työyhteisöään arvostava?
- Kyllä.
• Itseään ja ammattitaitoaan arvostava?
- Kyllä.
• Pitkäjänteisesti työhyvinvoinnistaan ja terveydestään huolehtiva?
- Kyllä.

Uusien sekä tervettä toimintaa tukevien tarinoiden ja toimintamallien rakentaminen ei tapahdu hetkessä. Ei ne satuttavat sankaritarinatkaan ole syntyneet hetkessä! Ne ovat syntyneet selviytymiskeinoiksi pitkällä aikavälillä, usein jo lapsuudesta lähtien.

Siksi minäkin hyväksyn, että taiteilu uuden tarinan ja toimintamallin äärellä ei ole aina sujuvaa ja tyylikästä. Tänään osasin jäädä kotiin lepäämään, huomisesta en tiedä. Tänään opettelen kysymään itseltäni: Mitä jaksan? Tänään kirjoitan näitä ajatuksia ylös, vaikka voisin vain köllötellä. Kirjoitan, koska tämän jaksan. Kirjoitan, koska ajattelen, että tämä vie minua eteenpäin uuden tarinan tiellä.

Toivottavasti Sinuakin.